"Hapaa ei enää ole. Ja Järvi on sairaalassa"

Kirsi-Marja Niskasen teos Vastaamatta jääneet puhelut kertoo 18-vuotiaan Aten elämästä hänen ystävänsä Hapan kuoleman jälkeen. Atte asuu isänsä ja pikkuveljensä kanssa. Äitiä Atella ei ole, hän kuoli kun Atte oli 2-vuotias. Äiti kuoli pikkuveljen Veksan synnytämisen jälkeen. Atelle tärkeitä ihmisiä isän ja Veksan lisäksi mummi ja ystävät Söde ja Järvi.

Kirjan alussa Atte on jäähallilla katsomassa Veksan peliä ja siellä kuulee samasta koulusta olevien poikien puhuvan, että Hapa ja Järvi olivat ajelulla edellisenä iltana ja joutuivat onnettomuuteen. Atte kuulee jonkun sanovan, että Hapa on kuollut. Tämän kuullessaan Atte lähtee nopeasti pois paikalta ja samaan aikaan Söde soittaa hänelle. Söde vahvistaa Aten kuuleman, Hapa on oikeasti kuollut ja Järvi joutunut sairaalaan, koska hänen jalkansa oli mennyt poikki. He olivat olleet rajussa ulosajossa. Hapa oli ollut kuskina.

Atte miettii edellisen illan kulkua. Hän oli ollut kotibileissä ja Hapa oli soitellut hänelle illan aikana ja kysellyt saako hän ja Järvikin tulla bileisiin. Atte oli sanonut, että se ei sovi. Atte alkaa syyttämään itseään ajatellen, että jos hän olisi sanonut, että Hapa ja Järvi voivat tulla, he eivät olisi olleet ajelemassa.

Attea painaa syyllisyys, mutta Hapan hautajaisten jälkeen se helpottaa, kun hän tajuaa miten tilanne oikeasti on ja saa jutella Hapan äidin kanssa. Atte voi vihdoin olla vapaammin, vaikka ikävä on kova. Eniten Attea piristää Söde, kun he alkavat tehdä kaikken yhdessä. Parin viikon päästä Atte tajuaa olevansa ihastunut Södeen.

Ensimmäinen lukukokemus sai minut kiinnostumaan kirjasta. Erityisesti siitä, miten Atte, Järvi ja Söde pääsevät yli parhaan ystävänsä kuolemasta ja mihin suuntaan Aten ja Söden välit menevät. Odotan innolla seuraavaa lukukertaa.

"Mä tajusin pari viikkoa sitten rakastuneeni suhun"

Aten kertoessa Södelle tunteistaan, Söde sanoo, ettei ole vielä valmis seurustelemaan. Tämän jälkeen Atte ja Söde eivät puhu kuukauteen, koska Attea hävettää. Söden kävellessä häntä vastaan hän vain katsoo maahan ja tervehtii nopeasti. Attea harmittaa, että meni pilaamaan mahdollisuutensa Södeen etenemällä liian nopeasti ja elää tunteidensekaista elämää. Yhtenä iltana Atte kerää rohkeutensa ja soittaa Södelle. He sopivat tapaavansa kolmisin, koska haluavat ottaa myös Järven mukaan.

Tavatessaan he päättävät mennä käymään Hapan haudalla. Siellä he puhuvat ja sanovat vielä asiat, joita olisivat halunneet sanoa Hapalle. Se antaa heille helpotuksen, ihan kuin Hapa kuulisi heidät pilvien päältä. Järven lähtiessä pois Söde ja Atte jäävät kahdestaan. Silloin Söde kertoo, että on ajatellut Attea vaikka he eivät olekkaan olleet tekemisissä vähään aikaan. Hän oli tajunnut, että on rakastunut Atteen.

Sillä hetkellä Atte nostaa Söden ilmaan ja suutelee häntä. Samassa ukkospilvi jyrähtää ja alkaa sataa kaatamalla. ”Niin Hapan tapaista”, Atte ja Söde nauravat ja lähtevät onnellisina käsikädessä pois.

Atte, Järvi ja Söde alkavat pikkuhiljaa elää normaalia elämää. He pääsevät yli onnettomuudesta ja heitä lohduttaa ajatus siitä, että Hapa näkee heidät ja naureskelee heille taivaasta.

Lukukokemus kirjasta oli mielenkiintoinen. Ei tullut yhtään tylsistynyt olo ja oli mukava seurata, miten Aten elämä lähtee uudestaan hyvään suuntaan ja hän saa Söden itselleen.

Kirjan arvostelu

Mielestäni lukemani kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Aiheena kirjassa on rakkaus ja ystävän kuolema. Teema kirjassa on ystävien tärkeys. Teos on koskettava ja realistinen, myös huumoria löytyy. Kirjassa huonoja puolia omasta mielestäni oli mm. se, että se eteni niin nopeasti. Välillä yhdessä kappaleessa oli hypätty viikon verran eteenpäin. Kirjassa erityisesti pidin siitä, että melkein jokaiseen kappaleeseen oli laitettu tapahtumia menneestä, joissa Hapa vielä eli. Niissä kerrottiin muistoja kaikesta mitä kaverukset olivat tehneet yhdessä ja kertomuksista sai tietää myös Hapasta henkilönä enemmän.

Päähenkilönä on Atte, hän on äkkipikainen mutta järkevä henkilö. Hän kasvaa teoksen aikana paljon ja oppii arvostamaan enemmän oikeasti tärkeitä asioita esim. alkaa vierailla mumminsa luona useammin ja haluaa viettää enemmän aikaa isänsä ja pikkuveljensäa kanssa, sekä Söden ja Järven. Pystyin samaistua moniin Aten ajatuksiin ja hänen tarinaansa oli mielenkiintoista seurata.

Kirjassa oli ihana onnellinen loppu, kun Järvi, Söde ja Atte pystyvät taas elämään onnellista elämää. Kaikki kolme oppivat paljon menettäessään Hapan ja se saa heidät arvostamaan elämää. He muistelevat Hapaa vain lämmöllä ja hyvänä tyyppinä. Loppua paransi myös se, kun Atte ja Söde saavat välinsä kuntoon ja alkavat seurustelemaan.

Kirjassa yhtenä pääpointtina oli Aten mummin sanoma lause, jonka hän sanooo Atelle kertoessaan kissasta, jonka omistaja kuoli. ”Kun menettää parhaan rapsuttajan, sitä ei korvaa viisikään silittelevää kättä, mutta yksi niiatä käsistä voi aina välillä osua samaan paikkaan missä aikaisemmin on tuntunut hyvältä.”